PIRKANMAAN YMPÄRISTÖKASVATUKSEN YHTEISTYÖRYHMÄ
TIEDOTE 1.10.2007
Ympäristökasvatusta Pirkanmaalla tehostetaan hankkeella
Syyskuussa käynnistyi hanke ympäristökasvatuksen tehostamiseksi Pirkanmaalla. Osana hanketta haetaan uusia yhteistyökumppaneita jo toimivaan Pirkanmaan ympäristökasvatuksen yhteistyöryhmään.
Syyskuun alusta käynnistyneellä hankkeella selvitetään Pirkanmaan ympäristökasvatuksen nykytila ja laaditaan ympäristökasvatuksen toimintasuunnitelma. Rahoittajina ovat opetusministeriö ja ympäristöministeriö sekä verkoston toimijoita. Hankkeen käynnisti Pirkanmaan ympäristökasvatuksen yhteistyöryhmä.
Kestävän kehityksen osaaminen on tulevaisuuden kansalaisen perustaito. Ympäristökasvatuk-sen toimintasuunnitelman päätavoitteena onkin lisätä ympäristökasvatusta Pirkanmaalla ja sen vaikuttavuutta sekä löytää vaihtoehtoja alueellisen kehittämiskeskuksen sijoituspaikaksi. Tavoitteena on luoda Pirkanmaan ympäristökasvatukselle pysyvä toimintamalli. Hankkeella selvitetään myös yhteistyö- ja rahoitusmalleja ja mahdollisia ympäristökasvatuksen päällekkäisyyksiä sekä etsitään ja paikataan ympäristökasvatuksen aukkoja.
Lisäksi suunnitteilla on hanke ympäristölähettiläiden saamiseksi Pirkanmaan kouluihin. Ympäristölähettiläät levittäisivät Hämeenkyrössä sijaitsevan Mahnalan ympäristökoulun hyviä käytäntöjä muille peruskouluille. Myös luontokerho- ja luontokoulutoimintaa edistetään Pirkanmaalla.
Hankkeen suunnittelijana eli ympäristökasvatuksen suunnittelijana Pirkanmaalla aloitti 3.9. alkaen FM Juulia Tuominen. Hallinnoijana on Virtain kaupungin Nuorisokeskus Marttinen, mutta suunnittelijan työpiste sijaitsee kuitenkin Tampereen kaupungin ympäristöpalveluissa Frenckellissä.
Kaikki kiinnostuneet Pirkanmaalta mukaan toimintaan:
Hankkeen käynnistänyt Pirkanmaan ympäristökasvatuksen yhteistyöryhmä on toiminut kaksi vuotta, ja verkostoon on liittynyt jo lähes 70 ympäristökasvatuksesta kiinnostunutta henkilöä eri puolilta Pirkanmaata. Mukana on edustajia valtionhallinnosta, kunnista, nuorisokeskuksista, jär-jestöistä ja yrityksistä sekä yksityishenkilöitä. Mukaan toimintaan etsitään lisää ympäristökasva-tusta tekeviä tai siitä kiinnostuneita tahoja Pirkanmaalta. Tarkoituksena on, että kaikki ympäris-tökasvatuksesta kiinnostuneet tahot liittyisivät Pirkanmaan ympäristökasvatuksen yhteistyöryhmään ja pääsisivät mukaan yhteistyöhön. Yhteistyöryhmässä saa tietoa ympäristökasvatuksesta ja tukea alueen muilta toimijoilta sekä saa laajempaan levitykseen omia hyviä malleja. Liittyminen käy helposti ottamalla yhteyttä Pirkanmaan ympäristökasvatuksen suunnittelijaan.
Pirkanmaan ympäristökasvatuksen yhteistyöryhmä perustettiin syksyllä 2005 ympäristöministeriön ja opetusministeriön järjestämässä ympäristökasvatusyhteistyön tapaamisessa Virtain Marttisessa. Lisäksi keväällä 2006 perustettiin yhteistyöryhmän työrukkaseksi työvaliokunta, jo-ka valmistelee asioita verkostolle.
Lisätietoja:
Juulia Tuominen
Ympäristökasvatuksen suunnittelija,
PIRKANMAAN YMPÄRISTÖKASVATUKSEN YHTEISTYÖRYHMÄ
pirkanmaan.ympkasvatus(at)gmail.com
maanantai 1. lokakuuta 2007
keskiviikko 12. syyskuuta 2007
Ympäristökasvatusyhteistyötä Pirkanmaalla
- Blogin kautta välähdyksiä tuoreimmista kuulumisista
Innostusta, uusia ideoita, tietoa ja vertaistukea. Muun muassa näitä hyötyjä Pirkanmaan ympäristökasvatusverkosto on tuottanut jäsenilleen kahden vuotensa aikana. Tähän mennessä verkostoon on liittynyt jo lähes 70 ympäristökasvatuksesta kiinnostunutta henkilöä eri puolilta Pirkanmaata. Mukana on edustajia valtionhallinnosta, kunnista (eri hallintokunnat mm. ympäristönsuojelu, koulutoimi), nuorisokeskuksista, järjestöistä ja yrityksistä sekä yksityishenkilöitä. Olisitko sinä kiinnostunut liittymään verkostoon? Tai tiedätkö kunnastasi toimijoita, joita voisi kutsua ympäristökasvatusyhteistyöhön?
Taustaa
Ympäristöministeriö (YM) ja opetusministeriö (OPM) järjestivät syksyllä 2005 maakuntarallin, jolla koottiin yhteen ympäristökasvatusta tekeviä tahoja Suomessa maakunnittain. Maakuntarallin Pirkanmaan ensimmäisessä tapaamisessa Virtain Marttisessa 15.9.2005 aloitettiin Pirkanmaan ympäristökasvatuksen kehittäminen ja yhteistyömallien etsiminen perustamalla Pirkanmaan ympäristökasvatuksen yhteistyöryhmä.
Toiminta
Pirkanmaan ympäristökasvatuksen yhteistyöryhmä on toiminut aktiivisesti ja kokoontunut jo kymmenisen kertaa. Kokoontumisten ansiosta alueen ympäristökasvatustoimijat ovat löytäneet uusia yhteistyökumppaneita ja saneet uusia ideoita ja energiaa omaan työhönsä. Yhteistyöryhmään kuuluvat kaikki verkoston jäsenet. Lisäksi keväällä 2006 perustettiin yhteistyöryhmän työrukkaseksi työvaliokunta, joka valmistee asioita verkostolle.
Ympäristökasvatuksen tärkeimmät kehityskohteet Pirkanmaalla
1.Toimijoiden verkostoituminen ja yhteistyömahdollisuuksien löytäminen
2. Maakunnallisen ympäristökasvatuksen toimintasuunnitelman laatiminen
3. Alueellisen ympäristökasvatuksen kehittämiskeskuksen toimintamallin suunnittelu ja käynnistäminen
4.Mahnalan Ympäristökoulun toimintatapojen levittäminen muille peruskouluille
5.Luontokerho- ja luontokoulutoiminnan edistäminen
Ota minuun yhteyttä ja ilmoittaudu verkostoon! Tämä on oiva mahdollisuus itsellesi tai organisaatiollesi saada tietoa ympäristökasvatuksesta, tukea alueen muilta toimijoilta tai esimerkiksi saada laajempaan levitykseen omia hyviä malleja.
Yhteistyöterveisin,
Juulia Tuominen
Ympäristökasvatuksen suunnittelija,
Pirkanmaan Ympäristökasvatuksen yhteistyöryhmä,

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)